Olutpajan synty!

Olin joskus unelmoinut oman limun tekemisestä – tästä on siis todella kauan aikaa. Ajatus sangossa tehtävästä juotavasta on ollut minulle aina etäinen kuvitelma. Muutama vuosi sitten minulla kävi mielessä, että voisin kokeilla oluen valmistusta kotona. Se homma sitten jäi johonkin taka-alalle, eikä se sieltä enää nostanut päätään.

Pekan Olutpajan peruslogo etiketissä.
Logo, joka edustaa aitoa kotipanemista.

Joulukuussa 2025 valmistin kotikaljan perinteisen reseptin mukaan (eli paketin ohjeiden mukaisesti). Meillä tykättiin siitä valtavasti ja olihan se todellakin hyvää. Tästä innostuneena ajattelin, että voisinhan minä kokeilla valmistaa ”prosenttisen” version tuosta kotikaljasta. Niinhän minä teinkin. Kaksi eri erää valmistin tuosta kotikaljauutteesta. Prosentteja niihin tuli jonkin verran, mutta sivumakuja oli havaittavissa.

Kolmannen ja neljännen erän pohjalla oli Finlandian olutuute. Minun käymisprosessi oli kuitenkin sen verran epävakaata, että sivumakuja esiintyi lopputuotteessa. Neljännen erän kahdeksan viimeistä pulloa kaadoin suoraan viemäriin, koska kyllästyin siihen sivumaun tuomaan jälkimakuun, joka oli hiivan ja kiljun välimaastosta. Oli aika kehitellä jotakin, joka helpottaisi oluen syntyä aina vain paremmaksi.

Syntyi Termo-Yksikkö ja Double Premium -standardi!

Ensimmäinen versio Termo-Yksiköstä kasattiin 3. helmikuuta 2026. Se ei juurikaan ole siitä muuttunut. Yksikön tarkoitus on tarjota täydellisesti eristetty ja hallittu mikroilmasto koko käymisprosessin elinkaaren ajalle. Yksikön filosofia on, että emme yritä ”pakastaa” olutta, vaan siirrämme lämpöenergiaa oluesta kylmäelementteihin hallitun ilmanvaihdon ja eristeiden läpi. Tämä takaa sen, että oluen makuprofiili pysyy puhtaana ja kirkastuminen on optimaalista.

Termo-Yksikkö edestä.
Alkumittausta.

Samalla loin uuden laatustandardin: Double Premium! Lyhyesti tämä on operatiivinen laatustandardi, joka takaa optimaalisen lopputuloksen vierretiivistepohjaisessa panemisessa. Se koostuu kahdesta kriittisestä pilarista: Terminen hallinta & Aika ja kirkastus

Lisätietoa Standardista ja Termo-Yksiköstä tulossa myöhemmin Matkakumppaneille!

Harrastuksena Pekan Olutpaja

Minulla oli nyt uusi erä tulossa tuolla laatustandardilla. Olin rakentanut harrastuksen innoittamana jotakin, joka näyttäytyi jo omana tuotteena. Olutta ei valmistettu missään vaiheessa päihtymistarkoitukseen, vaan nautin siitä koko prosessin hallinnasta. Juuri siksi tänäkin päivänä haluan valmistaa aina parhaan mahdollisen Double Premium -standardin mukaisen oluen.

Pekan Olutpajan etikettihistoria.
Uudet etiketit saapuivat.

Jokaisella mestarilla on aina omat niksinsä. Minun pääasiallinen tarkoitus on valmistaa laadukasta olutta kotioloissa omaan käyttöön. Tästä tuli harrastus, joka on jäädäkseen. Oluen paneminen on monivaiheista käsityötä, jossa myös jälki näkyy ja maistuu. Tämä uusi harrastus on antanut minulle valtavan paljon rikkautta ja uutta tapaa ajatella valmistusta.

Ensimmäinen virallinen Double Premium laatustandardin alainen erä on valmistunut. Laatu on nyt testattu ja todettu virheettömäksi ilman ylimääräisiä sivumakuja. Virallinen eränumero #5 on saanut nimekseen Pekan Pale Ale Double Premium. Jämäkkä ja täyteläinen erä saavutti suunnitellusti 4,5% alkoholipitoisuuden ja on valmiina nautittavaksi.

Loppumittaus on käsillä.
Kylmästä otettu Double Premium olut.

Onnistumisen riemua

Se tunne, kun olet laittanut kaiken osaamisesi peliin ja saat vihdoin puhtaan tuotteen valmiiksi. Ei sivumakuja, pelkkää nautintoa maistella ihan rauhassa. Tämä on mieltä kohentava palkinto tässä harrastuksessa, kun saavutat sen mitä olet paperilla suunnitellut. Tässä lyhyesti kuinka Pekan Olutpaja on saanut alkunsa ja kuinka varhaisessa vaiheessa vielä tällä hetkellä mennään. Oluen valmistus on vasta alkutaipaleella, mutta olen saavuttanut jo vakaan pohjan rakentaa seuraavaa oluterää. Pysy kuulolla ja näköyhteydessä, sillä Retki Double Premium olut on jo suunnitteilla.

❤️:lla PEXI

Katso myös nämä tarinat!

  • Vahvasti minä itse

    Minä olin perheen kolmas lapsi. Poikana kasvoin veljien seurassa, niitä ja näitä aina touhuten. Siinä melko alkuvaiheessa, liekö jo ennen kouluni alkua käytiin Ylistaron Kylänpäässä koskella narraamassa kalaa umpikeloilla isän ja isoveljien kanssa. Ei mitään säännöllistä, mutta muutamia reissuja muistot ovat kantaneet. Kylä siellä kaukana Näin muisteli hetkeä 10-vuotias Pekka – poika ja kylä siellä…

  • ”Salainen kaivos”

    Jos olet joskus pyöräillyt Seinäjoen Hirvijärvellä, olet ollut jo melko lähellä tätä kaltereiden takana olevaa historiaa. Kannattaa suunnitella vaikka illaksi suurempi pyörälenkki, joka vie Hirvijärven kautta Keski-Nurmoon, läpi Tunnelitien. Tämä tie jo itsessään on hieno ajokokemus, vaikka läskipyörällä tai gravelilla ajettavaksi. Etsi tien varrelta tuo kaivoksen suuaukko. Moni on saattanut ajella tietämättään tämän historian palasen…

  • Latukammi Seinäjoella!

    Lähiretkeily on monelle perheelle tänä päivänä todellinen pelastus. Myös vaimoni ja minä pidämme kovasti lähiretkeilyn helppoudesta ja siitä ajatuksesta, että sinne voi lähteä hieman matalammalla kynnyksellä. Haluamme kuitenkin aina, että se retki tuntuu ihan oikealta retkeltä – eikä pikajuoksuna tehtynä suorituksena. Latukammi Seinäjoella on mielestäni mainitsemisen arvoinen paikka. Se tarjoaa helpon tavan päästä retkeilyyn kiinni…