Vahvasti minä itse

Minä olin perheen kolmas lapsi. Poikana kasvoin veljien seurassa, niitä ja näitä aina touhuten. Siinä melko alkuvaiheessa, liekö jo ennen kouluni alkua käytiin Ylistaron Kylänpäässä koskella narraamassa kalaa umpikeloilla isän ja isoveljien kanssa. Ei mitään säännöllistä, mutta muutamia reissuja muistot ovat kantaneet.

Kylä siellä kaukana

Näin muisteli hetkeä 10-vuotias Pekka – poika ja kylä siellä kaukana. Ylistaron Untamala, paikka joka eli omaa elämäänsä kaukana muusta maailmasta. Pienen pojan ajatukset olivat suurella lapiolla kaivettuja jo tuolloin.

Untamala oli paikka, jossa luonto pääsi ensimmäistä kertaa koskettamaan minua enemmän. Eihän tuo pieni Pekka vielä sitä asiaa silloin ymmärtänyt samalla tavalla kuin nyt. Ympärillä oli kuitenkin paljon metsää, jossa tuli paljon vietettyä aikaa. Metsän lisäksi Lamminkangas vakiintui meidän vakiokalapaikaksi. Muistan vieläkin tuoksun, kun aurinko lämmitti kuivaa mäntymetsää. Kesähetkiä vietettiin kalastellen, sekä polkupyörillä ajellen metsäpolkuja pitkin. Talvisin hiihtoladut kutsuivat ja toivat mukavaa puuhaa sekä jonkinlainen metsästysinto sai aikaan sen, että katajaisia jousipyssyjä viriteltiin illan tummuessa.

Kosken rannalla syntyneet unelmat

Metsästys ja kalastus lehden sivut kääntyivät viuhaa vauhtia, kun etsittiin veljien kanssa mieleenpainuvia tarinoita niistä suurvonkaleista metsälammilta. Se kuinka taimen kävi pinnasta nappaamassa pienen hyönteisen, usvaisen lammen pinnasta, oli tarinallisesti niin voimakasta ja mieleenpainuvaa – halusin kokea tuon tilanteen itse. Mielikuvat aamun ensimmäisistä auringon säteistä ja siinä täydellisessä hetkessä iskevästä jalokalasta saivat nuoren pojan innon hypähtelemään.

Kesälomat koulusta olivat sitä kultaista aikaa. Mikään ei estänyt meidän askeleiden kulkeutumista jokirantaan kellon lyödessä aamulla kuusi. Se tutuksi tullut polku johti siihen kosken niskalle, josta olin kuvitellut nappaavani elämäni suurimman ja kauneimman saaliin. Aamun raikas tuoksu herätti minut viimeistään ja ne edellispäivän unelmat olivat jo hiottu mielessäni timanttiseksi suunnitelmaksi. Kesälomalla joka päivä oli hyvä päivä.

Kun veljekset viipyvät aamusta iltaan koskella täytyy siinä ympäristössä olla jotakin taikaa. Niinhän siinä oli. Luonto, tutut kaverit ja yhteinen kiinnostuksen kohde – kalastus. Kosken pauhe kuului jo nukkuessakin ja auringon polttamat käsivarret olivat välillä hellinä. Vesi tuoksui ihmeelliseltä, ympäristö omanlaiselta, puhtaalta ja raikkaalta tuulahdukselta. Kalaakin tuli. Ylistaron kirkonkoskelta tuli elämäni ensimmäiset kirjolohet, sekä se taimen joka päätyi saaliiksi kuin vahingossa.

Elämä kuljettaa

Niinhän siinä käy, että pojasta kasvaa mies. Miehelle kasvaa lisää haaveita ja odotuksia omasta elämästä. Oli työtä, oli ihastumisia ja sitten tuli rakkaus. Murrosiän kuoppaisella tiellä oli kitaran soitosta tullut rakas harrastus. Kirjoittelin runoja sekä omia lauluja niistä hetkistä, kun tunsin sisälläni huonoa oloa tai ahdistusta. Näistä hetkistä syntyi Pexi. Elämää luotaava ja sisintään terapeuttisesti purkaava nuorimies. Elämä oli ottanut minutkin tuuleensa mukaan ja muutto Kokkolaan oli yksi merkittävistä tapahtumista.

Kirves naapurin ovessa ei ollut se ensimmäinen asia mitä odotat, kun avaat aamulla ulko-oven. Elämä oli suonut uusia ystäviä sekä rakastavia ihmisiä ympärilleni. Vastoinkäymisten myötä minulle rakentui kantava turvaverkko, jossa minun ei tarvinnut pelätä mitään. Kalastus oli vaihtunut perhe-elämään ja se puhtaana tuoksuva vesi oli siirtynyt kokonaan taka-alalle odottamaan uutta nousuaan. Kokkola oli yksi pysäkki, joka oli nähtävä. Ilman sitä en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätäkään juttua sinulle luettavaksi.

Seinäjoki – kaunis joki

Avasin oven, se oli uuden asuntomme sisäänkäynti. Se oli myös tärkeän ajanjakson alku, joka muutti kokonaan elämän suunnan kohti tulevaa. Perhearki rullasi kuten jo aiemminkin. Aikaa vieri ja elämä toi matkalla koettelemuksia. Meille syntyi kolmas lapsi ja elämä tasaantui. Siunattu elämä, olisi oikea sana kuvailemaan sitä kuinka viimeisin lapsemme syntyi. Tässä vaiheessa arki oli hakenut jo oman uomansa, jota oli turvallista kulkea perheenä eteenpäin.

Jalkojeni alla narskui hiekka, kun kävelin ul-kelasetti kädessä ja viehelaukku olalla kohti Kruutikosken kevyitä virtauksia. Ilmassa tuoksui luonnonsuojelualueen kirjavan kasviston monimuotoiset tuoksut. Siinä huumassa, en kyennyt niitä oikein tunnistamaan tai eroittelemaan toisistaan. Olin tyytyväinen siihen hetkeen.

Pujotin viehelukkoon Meppsin lipan, kokoa 1. Tämän koon 3,5g aglia lippa oli tarpeeksi kevyt viistämään kosken virtauksen poikki jäämättä heti jokaiseen kasvillisuuteen kiinni. Mystisen värinen surenkorento surraili vastarannalla ja tuntui kuin olisin päässyt juuri kotiin.

Olin Seinäjoella se heppu, joka kulki vapa kädessä ja seisoi useita tunteja keskellä vähävirtaista jokea. Se saattoi näyttää ulkopuolisten silmissä hieman hölmöltä touhulta, mutta minulla oli sielu täysillä mukana. Tiesin, että se vonkala saattaa lymyillä sen suuren kiven alla, jossa vettä on näkölaskulla sen 30cm. Luota itseesi ja luota vaistoihisi Pekka, sanoin monesti itselleni. Olin löytänyt kalastuksen uudelleen ja saanut takaisin sen luonnon rauhoittavan voiman, jota mieleni oli kaivannut alitajuntaisesti.

Seinäjoki oli tarjonnut upeita rantamaisemiaan ja mielettömiä kokemuksia kesien aikana. En vielä kuitenkaan osannut aavistaa mitä tuo joki oli suunnitellut minun varalleni. Vaimoni oli myös hurahtanut kanssani täysin kalastukseen ja nyt meillä olikin oma pieni tiimi, joka kolusi joen kaikki pienimmätkin uomat. Aloin myös kehittelemään omaa viehettäni Seinäjoen vähävetisille koskille.

Korvissani pamahti PAM! Vittu, nyt se on kiinni – mietin nopeasti mielessäni ja tunsin kuinka elämäni suurin vonkale alkoi kiskomaan nylonsiimaa puolalta ulos. Viehe sai nyt hurjaa kyytiä ja minun kevyt kalastusvälineeni taipui luokille jo pelkästä vetämisestä. Mielessäni kelasin; Perkele, minulla ei ole haavia mukana ollenkaan. Sydän hakkasi tässä vaiheessa jo niin, että en ollut uskoa tätä tunnetta edes todeksi. Pysy nyt kiinni vain, toistelin mielessäni kuin mitäkin mysteeristä mantraa. Se, että olin yksin matkassa tällä reissulle ei nyt auttanut minua yhtään. Mietin, että jos en saa sitä ylös, kukaan ei tule koskaan uskomaan minua.

Siinä se oli hetken näköpiirissäni – valtava pää. En ollut ikinä nähnyt yhtä jykevää niskaa yhdelläkään kalalla. Se näytti suorastaan hirviömäiseltä otukselta tuossa hetkessä, kun sain tilannetta hieman rauhoittumaan. Samassa valtavalla syöksyllä tuo otus sukelsi joen syvyyksiin, kuin mikään ei olisi esteenä sen päättäväiselle etenemiselle. Minä seisoin omalla paikallani, olin päättänyt taistella tällä kertaa viimeiseen siiman pätkään asti. Olimme käyneet tätä kissa – hiirileikkiä 45 minuuttia, kunnes tuo järkäle alkoi taipumaan.

Vapa kaarella vedin pelkkää väsynyttä hauen retkaletta kohti rantaa. Shakespearen teleskooppivapa oli luokilla, miltei murtumispisteessä. Nyt – siinä se oli ihan edessäni ja väsyneenä, pää minua kohden. Heitin virvelin kädestäni viereeni ja tartuin haukea niskasta kummallakin kädellä nostaen sen räpiköivänä suoraan rannalle. Herran jumala mikä kala, tuumailin siinä itsekseni. Aika epätodellinen oli tuo hetki rannalla, kun samalla tainnutin tuota järkälettä istuen siinä niskan päällä. Kunnon iskut ja puukolla vielä viimeistely. Mietin hetken, että olinko ollut juuri itsekäs paskiainen tappamalla noin kauniin luontokappaleen. Tälläistä hetkeä olin odottanut pikku pojasta saakka.

Seinäjoen koskien pienillä kivillä syntyi luontoa kohtaan jotain suurempaa voimaa. Oman mielen ja kehon hallintaa, johon yhdistyy täydellinen luonnon läheisyys ja ymmärrys siitä mitä me ollaan. Ymmärrys tarpeesta, tavasta ja vapaudesta valita joidenkin oikeiden asioiden välistä.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Siinä ne olivat, Sedulta vuokratut Fatbike polkupyörät. Ajeltiin testiksi viikonloppu vuokrapyörillä, kun sellainen mahdollisuus meille tuli. Puhetta oli ollut minun ja vaimoni välillä; olispa mahtava päästä kokeilemaan. Keli oli hieman viileä vielä ja taisi jokunen lumihiutalekin taivaalta tipahdella. Päivä metsässä upeilla pienillä poluilla ajellen oli viimeinen niitti siihen, että tälläiset oli saatava myös itselle!

Haaveita lähdettiin toteuttamaan sillä ajatuksella, että kummatkin löytäisivät sen mieleisensä pyörän. Olihan selvä myös että hinta piti olla meidän budjettiin sopiva. Olin itse kauppareissuilla jo ihaillut useampaan kertaan Tunturi Tomahawckia. Vaimokin löysi lopulta oman suosikkinsa, Falconin FatBoyn. Tässä olivat ne meidän seuraavat sijoitukset, jotka kuljettivat meidät lähemmäksi luontoa hieman erilaisella tavalla.

Luonto näyttäytyi satulasta aivan eri tavalla. Vauhti poluilla toi mukanaan jännitystä ja oikeita vaaratilanteita ja mahdollisuuksia loukkaantua vakavasti. Kymmeniä kilometrejä keskellä metsää, lintujen kaunista konserttia kuunnellen avarsi näkökulmaa luontosuhteeseen. Raaka voima, jonka välität polkimille vie sinua juuri hetken eteenpäin. Joudut antamaan kaikkesi noustessa ylös kallionreunamaa lihasten huutaessa lisää ravintoa polttoaineeksi. Hien määrä on sanoin kuvaamaton.

Asfaltti on kuumaa

Olimme polkeneet pidempiä reissuja läskipyörillä jo useampaan kertaan. Harrastus oli kovasti menossa retkipyöräilyn suuntaan, sivulaukkuineen ja korjaustarvikkeineen. Läskipyörät olivat saaneet uskomattomia kilometrejä alleen ja 190km Ähtärin polkaisut olivat siivittäneet harkintaa uusiin menopeleihin. Olimme keskustelleet vaimoni kanssa hieman kapeammista renkaista, joita Gravel pyörät edustavat.

Se oli heinäkuuta 2024, kun valitsin työsuhdepyöräksi Trekin (Checkpoint ALR4 2024) gravel pyörän. Vaimolle katseltiin Whiten (GX Lite 24) gravel pyörä XXL liikkeestä ja olimme valmiit uusiin seikkailuihin. Listalla oli vielä muutamia lisätarvikkeita joita tultaisiin tarvitsemaan myöhemmässä vaiheessa. Tästä oli hyvä aloittaa gravelpyöräilyn aikakausi 2024.

Totuushan oli se, että kapeampi rengas rullasi asfaltilla aivan toiseen malliin kuin läskiversio. Tämä toi meille myös kevyempää menoa, sekä mahdollisuuden nauttia matkan teosta toisella tavalla. Gravel pyörät mahdollistivat kuitenkin kulun asfaltilla, että sorateillä, jonne ne olivat optimoitu. Oli aika ottaa testikilometrejä alle ja totutella hieman erilaiseen ajoasentoon.

Viiden päivän reissu

Reissuja on tehty useampia, mutta nyt haluan viedä teidät pikaisesti tähän meidän vuoden 2025 viiden päivän pyörämatkailureissulle. Faktahan on se, että täysin omavarainen reissu tarkoittaa kummallekkin suuria sivulaukkuja, sekä raskasta kuormaa pyörän päälle. Alkutaipaleen jälkeen alkoi +38 asteen kuumuus vaatimaan myös veronsa. Oletko valmis hyppäämään reissun tunnelmaan?

Ensimmäisenä päivänä ajeltiin vaimon kanssa pyörillä Seinäjoelta Helvetinjärven kansallispuistoon, Haukanhiedalle ja laitettiin siellä teltta pystyyn. Keli oli hyvä kesäkeli. Tehtiin lähinnä kehohuoltoa ja nautittiin siinä samalla hiljenevästä illasta. Päivä kaksi starttasi tuttuun tapaan kahvilla ja kunnon aamupalalla. Ajeltiin ennalta suunniteltua reittiä ja matkan varrella rankkasade huuhteli meitä melko mukavasti. Onneksi me oltiin varauduttu kaikkeen ja tästähän ei sen kummempia ongelmia koitunut. Matkan edetessä tiedustelin Camping Rasuan telttapaikkatilannetta ja päätettiin ottaa siinä yön yli huilitauko.

Päivä kolme starttasi Rasualta lämpimissä merkeissä. Oltiin levätty ja nautittu taas kunnolla energiaa koneisiin, joten se puoli oli kunnossa. Vesipullojen tankkaukset ja tsekkaus, että kaikki on lyönnissä. Lähdettiin kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Tiedettiin, että tämä tulee olemaan haastava osuus meidän matkassa ja se piti kyllä paikkaansa. Reitin pitkät ylämäet pitivät huolen, että koneesta otettiin täysillä kaikki ulos mitä oli antaa. Eikä taivaalta mollottava aurinko helpottanut yhtään meidän matkaa.

Perillä Leivonmäen kansallispuistossa. Maisemat matkan varrella olivat upeat ja kaiken sen vaivan arvoiset. Olimme saavuttaneet pyörillä meille uuden kansallispuiston – Jes! Sanotaanko, että fiilis oli upea. Kuumuus alkoi vaatimaan pyöräilijöiltä paljon. Nesteytys oli tärkeässä osassa ja käytettiinkin paljon elektrolyyttejä reissun aikana. Edessä oli rauhallinen ilta ja kanssayöpyjiä oli matkassa kiitettävästi. Saatiin kuitenkin olla omissa oloissamme ihan rauhassa, joten meillä oli kehon huoltoa tiedossa ja lepoa.

Neljäs päivä ja aamusta pyörät kohti Jyväskylää. Huh! Meidän suurin etappi oli kohta saavutettu ja se päällimmäinen tavoite. Huikeat kilometrit Jyväskylään oli edessä ja paahteinen aurinko oli päättänyt vain lisätä höyryään. Varjossa +28 astetta tiesi matkapyöräilijälle tien päällä reilusti korkeampia asteita. Pakoon et pääse aurinkoa jos haluat että matka etenee. Kehoa pystyy suojaamaan jonkin verran, mutta samalla pitää pystyä huolehtimaan että kone ei ylikuumene. Oman kehon tunteminen on näissä hetkissä elintärkeää. Väärät tulkinnat tai liian kova eteneminen saattaa olla kohtalokas virhe jo väsyneelle keholle.

Saavuttuamme Jyväskylään tehtiin reissun peliliike ja otettiin yöpaikka Laajis camping alueelta. Upea paikka leiriytyä yöksi ja loistavat palvelut ympärillä. Tämä oli loistoratkaisu ja saimme varmistuksen samalla myös sille, että seuraavana aamuna lähtisimme junalla kohti Seinäjokea. Liian kuuma sää olisi ollut turha riski vaarantaa terveyttämme, joten nyt nautimme viimeisestä yöstä reissullamme. Kiitos Jyväskylä! Kiitos jokaiselle taholle matkamme varrella!

Elämäntapana juoksu ja retkeily

Kuten elämässä niin ei tässäkään tekstissä ole tarkoitus pikajuosta kaikkea läpi yhdessä päivässä. Kun 11. elokuuta 2022 oli ensimmäinen juoksupäiväni, se oli hetki miehelle, joka tiesi haluavansa juosta lopun elämäänsä. Seuraavana vuonna otettiinkin jo osaa vaimoni kanssa Helsingissä juostavalle puolimaratonille. Näistä hetkistä alkoi juoksuharrastus kulkea osana meidän tulevaa elämää. Menneistä juoksuhetkistä pääset lukemaan myöhemmin lisää ja tulevatkin jo siintävät edessä.

Retket on tehty hetkistä, jotka kulkevat meidän muistoissa mukana. Jokainen kokemus on aina omanlaisensa, oli se sitten lähiretkeilyä tai suurempaa vaellusta. Retkeily on yksi niistä asioista, joista en halua koskaan täysin luopua. On suuri onni, että sitä voidaan harrastaa niin monella erilaisella tavalla. Ei ole vain sitä yhtä oikeaa tapaa. Luonnon läheisyys ja sen kutsu on juurtunut sisälleni pysyvästi. Nuotion räiske pimenevässä syysillassa on jotakin mikä tuo ihmisen lähelle sitä koko totuutta. Se totuus on tuolla ulkona! Täällä tulet näkemään vanhoja ja uusia reissujani matkan varrelta. Sanotaanko, että Matka alkaa aina alusta!

Tervetuloa mukaan tarinaani!

❤️:lla PEXI