Lauhanvuoren valloitus: Mitä kävi telttakepeille?

Olin pyytänyt vaimoa mukaan pyöräretkelle edellisviikolla Lauhanvuoren kansallispuistoon. Häntä ei huvittanut lähteä tulevana lauantaina yhden yön reissulle, joten päätin suunnata retkelle yksin. Olin suunnitellut viikonloppureissun niin, että lauantai oli luonnollinen aloituspäivä. Tiesin, että tästä ei mikään kevyt leporetki tulisi joten asenne oli ainakin kohdillaan.

Olin jo pakannut pyörälaukkuni valmiiksi, sekä selässäni oli tarkoitus kulkea kevyempi Crivit-merkkinen reppu. Aina reppuja / laukkuja pakatessa sitä miettii, että kaikki tulee varmasti mukaan. Nyt olin varma, että tärkeimmät on mukana. Pakkaus oli sujunut ongelmitta ja näytti siltä että kuorma ei mahdoton ollut, vaikka päädyinkin ottamaan pientä ylimääräistä herkkua mukaan. Ajatuksena oli vielä kokeilla reissulla uutta ”keitinsysteemiä”. Ajattelin tämän älyvarmaksi ominaisuuksiltaan.

Tämä tarina jatkuu vain jäsenille. Liity Pexin matkakumppaniksi tästä tai kirjaudu sisään.

Katso myös nämä tarinat!

  • TERMO-YKSIKKÖ: Laadulla on väliä!

    Jotta oluen valmistus ei olisi pelkkää sattumaa, Pekan Olutpaja on määritellyt Double Premium-standardin. Standardi edellyttää täydellistä hallintaa ja sen tärkeimpinä komponentteina on Termo-Yksikkö (TY-1-15L). Laitteisto on suunniteltu tarjoamaan täydellisesti eristetty ja hallittu mikroilmasto. Olen koostanut Matkakumppaneilleni täydellisen teknisen dokumentaation Termo-Yksikön rakenteesta, toimintaperiaatteista ja sen roolista Double Premium -laadun takaajana. Tutustu alla olevaan dokumentaatioon huolella. Termo-Yksikkö…

  • Vahvasti minä itse

    Minä olin perheen kolmas lapsi. Poikana kasvoin veljien seurassa, niitä ja näitä aina touhuten. Siinä melko alkuvaiheessa, liekö jo ennen kouluni alkua käytiin Ylistaron Kylänpäässä koskella narraamassa kalaa umpikeloilla isän ja isoveljien kanssa. Ei mitään säännöllistä, mutta muutamia reissuja muistot ovat kantaneet. Kylä siellä kaukana Näin muisteli hetkeä 10-vuotias Pekka – poika ja kylä siellä…

  • Isojärvi – Kamiinan loimu

    Metsien ja järvien Isojärvi. Isojärven kansallispuisto on keskisuomalaista metsää, erämaisia järviä ja lampia. Kesällä puiston pääopastuspiste sijaitsee Heretyn kämpällä, jonne pääsee vierailemaan sen aukioloaikoina. Heretyn kämpältä voit vuokrata myös soutuveneen Kalalahdelta. Yhtenä kauniina päivänä päätettiin, että ajellaan Isojärven kansallispuistoon ja vietetään siellä yksi yö koiran kanssa. Reissusta piti tulla vähän sellainen testireissu koiran ja kamiinateltan…