Pexin matkassa

selfie

Nurmon vanha kaivostunneli
Nurmon vanha kaivostunneli

Nurmon vanha kaivostunneli

Olen kulkenut teitä ja polkuja Seinäjoen alueella sen verran, että päätin julkaista ainakin yhden tälläisen oman pyörälenkin. Minulla oli tänään 6.8.2022 ajatus, että teen hieman pidemmän lenkin, mutta muutin suunnitelmia kuitenkin kesken kaiken. 😂 Hyvä näin, sillä siitä syntyi tämän…

Metsien ja järvien Isojärvi
Metsien ja järvien Isojärvi

Metsien ja järvien Isojärvi

Lauantaina 6 marraskuuta 2021 pakkailtiin aamusta vielä loput tavarat vaimon kanssa reppuihin. Meidän oli aikomus lähteä hyvissä ajoin ajamaan kohti Isojärven kansallispuistoa Luna koiramme kanssa. 🐕 Reilu 200km suunta ja olisimme kohta perillä, mutta vielä viimeiset asiat on vain pakko…