Pexin matkassa

metsäretki

Läskipyörällä Lauhanvuorelle
Läskipyörällä Lauhanvuorelle

Läskipyörällä Lauhanvuorelle

Talviloma lähestyi ja olin ottanut vapaaksi koko viikon. Alkuviikosta tuumailin, että täytyisi jokin pyöräreissu tehdä vielä loman aikana, kun siihen mahdollisuus olisi. Lauhanvuoren kansallispuisto, tuttu paikka minulle, mutta en ollut matkaa vielä koskaan pyörällä polkenut. Tähän täytyi tehdä muutos. 🙂…

Kaksi yötä Rokualla! Osa 2/2
Kaksi yötä Rokualla! Osa 2/2

Kaksi yötä Rokualla! Osa 2/2

Aamu valkeni Kirvesjärvellä, yö oli oikein rauhallinen. Pieni joutsenperhe järvellä piti pientä ääntä, mutta sekään ei ollut millään tavalla haitaksi. Kaunis paikka herätä uuteen päivään. 😁Keiteltiin vaimon kanssa aamukahvit ja juotiin ne oikein järven rannalla nauttien ja heräillen. 🤣 Järvi…

Kaksi yötä Rokualla! Osa 1/2
Kaksi yötä Rokualla! Osa 1/2

Kaksi yötä Rokualla! Osa 1/2

Lähdettiin vaimon kanssa ajelemaan 25.7.23 kohti Rokuan kansallispuistoa. Olimme pakanneet kahden yön matkaa varten reilusti kaikkea tarvittavaa mukaan. 🙂 Seinäjoelta lähdettiin matkaan ja liikenne olikin kohtalaisen hiljaista, olihan nyt tiistai ja lomakausi loppumassa pikku hiljaa. Saavuttiin Pitkäjärven parkkipaikalle pikkasen ennen…

Vain askeleet luonnossa
Vain askeleet luonnossa

Vain askeleet luonnossa

Lähdin 20.6.2022 vapaalla ajatuksella kulkemaan metsään. Ajatuksena oli, että otan kamerakalustoa hieman mukaan ja otan muutaman mahdollisen luontokuvan. En sinänsä halunnut suunnitella menoani liikaa, mutta tiesin suurin piirtein mitä olisi edessäni. Tämä antoi minulle mahdollisuuden lähteä kulkemaan kotikaupungin polkuja avoimin…

Iso Ruokejärvellä telttaretkellä
Iso Ruokejärvellä telttaretkellä

Iso Ruokejärvellä telttaretkellä

Torstaina vaimo kertoi, että olisi kiva tehdä yöllinen telttareissu jonnekkin viikonloppuna. 😮 Lauantai 5.2.2022 olisi lähtöpäivä ja takaisin tultaisiin viimeistään seuraavan päivän illasta. Maanantaina olisikin sitten jo työpäivä. Pientä ajatustoimintaa alkoi heti pää työstämään. 😉 Mitä ottaisimme matkaan mukaan ja…

Lähireissut ovat kultaa
Lähireissut ovat kultaa

Lähireissut ovat kultaa

Tervetuloa lukemaan tästä artikkelista minun mielipide lähireissuille. Käydään alussa kuitenkin läpi vähän tätä asiaa ja mitä oikeastaan tarkoitan lähireissuilla. 🙂 Tekemisen ja retkeilyn ei tarvitse aina suuntautua Lappiin tai useamman sadan kilometrin päähän. Lähireissut ovat siitä mukavia, että ne eivät…

Metsien ja järvien Isojärvi
Metsien ja järvien Isojärvi

Metsien ja järvien Isojärvi

Lauantaina 6 marraskuuta 2021 pakkailtiin aamusta vielä loput tavarat vaimon kanssa reppuihin. Meidän oli aikomus lähteä hyvissä ajoin ajamaan kohti Isojärven kansallispuistoa Luna koiramme kanssa. 🐕 Reilu 200km suunta ja olisimme kohta perillä, mutta vielä viimeiset asiat on vain pakko…

Pyhä-Häkki, upea paikka!
Pyhä-Häkki, upea paikka!

Pyhä-Häkki, upea paikka!

18.9.2021 oli lauantai päivä ja olimme vaimoni kanssa matkalla kohti Pyhä-Häkin kansallispuistoa. Määränpäänä oli siis Saarijärvi, tarkemmin Viitasaarentie 2119. Olimme päättäneet, että tämä reissu tehdään kävellen, joten matkaamme lähti myös koiramme Luna. 😀 Olimme lukeneet kansallispuistosta jonkin verran. Yllätys oli…