Pexin matkassa

Kaksi yötä Rokualla! Osa 2/2

IMG_20230726_095332


Aamu valkeni Kirvesjärvellä, yö oli oikein rauhallinen. Pieni joutsenperhe järvellä piti pientä ääntä, mutta sekään ei ollut millään tavalla haitaksi. Kaunis paikka herätä uuteen päivään. 😁Keiteltiin vaimon kanssa aamukahvit ja juotiin ne oikein järven rannalla nauttien ja heräillen. 🤣

IMG_20230726_130450


Järvi oli aamulla hiiren hiljainen, eikä kanssakulkijoitakaan näkynyt mailla eikä halmeilla. 🙃 Mikä aamu, mikä yö! 😛 Huikealla paikalla saatiin ihastella pimenevää yötä. Siinä me sitten kunnon aamupalaakin syötiin vielä Kirvesjärvellä ja lähdettiin suunnitelmien mukaan kohti Rokuan Health & Spata. Lianjärvellä pysähdyttiin ihastelemaan maisemia ja uusia varasto/wc-tiloja. Kodassa paisteli makkaraa erittäin ystävällinen perhe, joka olisi tehnyt meille lisätulia ja tilaa, jos pysähdys tässä olisi vain kuulunut suunnitelmiimme. 😀 Me jatkoimme matkaa kohti Span lämpöä. 🤣

IMG-20230726-WA0029


😂No, kävimme sisällä saakka ostamassa Span pienestä kaupasta Rokuan kansallispuistomerkin. 👍 Onneksi näitä vielä myydään. Lähti siinä sitten matkaan kummallekkin omat virvoitusjuomat. Kyllä kylmä juotava teki hyvää tässä vaiheessa. 😋

Ahveroinen

Rokuan Health & Span kyljessä on tuollainen lampi/järvi, joka kantaa nimeään Ahveroinen. Tämä oli yksi niistä paikoista, joissa viehekalastus oli sallittua. Upea paikka ja varmasti kalastuskokemuksen arvoinen pysähdys, jos on kalamielessä lähtenyt liikenteeseen. Tällä kertaa me vain pysähdyimme ihastelemaan paikan kauneutta ja ympäristössä olevia huikeita puitteita. 🙂 Ehdottomasti suosittelen vierailemaan tälläkin alueella. Oli muuten todella hiljaista. 😂

IMG_20230726_134958
Ahveroisen soutuveneet. 👍
IMG_20230726_134945


Yllä olevan kuvan mukaisesti voit halutessasi kysellä kalastuslupia Ahveroiseen Rokuan Health & Span vastaanotosta, jossa asiakaspalvelu oli todella mukavaa. 😀Alla oleva kuva on suoraan yllä olevan kuvan toiselta puolen lampea. Health & Span ympärillä oli upeasti rakennettu grillauspaikkoja. Alueella saisi aikaa vietettyä mukavasti vähän kauemminkin. 😁

IMG_20230726_141713


IMG_20230726_141752
Tässä pieni tulipaikka ja katettu ruokailumahdollisuus. Hotellialueelta löytyi muutamia roskiksia, mutta muutenhan kansallispuiston alueella jokainen vie omat roskansa pois.


Ahveroinen jäi taakse ja jatkoimme tästä matkaa kohti Rokuan hovia. Ennen sitä etappia kävimme katsastamassa Jaakon järvet, jossa olikin upea pieni laavu tulipaikkoineen. 🤩 Tästä siis kohti Rokuan hovia, jota mainostettiin erämaahotellina. 👍 Kyllähän alue olikin upeaa ja varmasti matkalaiset viihtyvät näissä maisemissa. Me suuntasimme reittiä pitkin ja pidimme vielä pienen välipalatauon.

IMG_20230726_145044


IMG_20230726_151442


Rokuan hovilta lähdimme käpsyttelemään kohti Pookivaaraa takaisin. Matkan varrella oli hienoa maisemaa ja reitistöä uusittiinkin joissain kohdin. Alla kuvassa näkyvät portaat eivät olleet käytössä lainkaan, koska niitä juuri uusittiin. Otimme sitten vaihtoehtoisen reitin, nousta tuonne mäen päälle. 😁

IMG_20230726_151714


IMG_20230726_152011
Vaihtoehtoinen kulkureitti mäen päälle. 🤣


Tästä meidän matka alkoikin kohti Pookivaaraa ja siellä otettiin sitten kahvitauko ja vähän evästä ääntä kohden. 😂 Meillä oli ollut jo tähän saakka huikea reissu ja monenlaista mukavaa oli koettu. Laitetaan vielä Pookivaarasta pari kuvaa tähän, jossa sai nyt poseerata kansallispuistomerkin kanssa. 🤣

IMG_20230726_163824

IMG_20230726_155003


Pitkäjärvellä viimeinen yö

Ajatuksena oli, että yövymme viimeisen yön Pitkäjärven rannalla. Siitä olisi enään aamulla sitten autolle kävelyä sen 800m korkeintaan. Pidimme suunnitelman ja saavuimmekin iltapäivän aikaan Pitkäjärvelle. Päätimme valloittaa telttapaikkamme hieman etäämmältä kodasta. Alueella oli laajat mahdollisuudet pystyttää telttaa. 😁

IMG_20230726_183151
Teltta Pitkäjärven rannalla.


Olimme päivän aikana tarponeet ainakin 12km yhteensä. Oli siis aika pysähtyä ja rauhoittua viettämään ihanaa telttailuhetkeä illan pikku hiljaa hieman hämärtyessä. Maittava retkiruoka ja se, että ruokaa on tarpeeksi mukana on ehdottomasti oltava kunnossa. 👍Adventure Foodsin retkiruoat ovat olleet iloinen yllätys parilla reissuillamme jo. 👍 Voin kyllä lämpimästi suositella tätä Pasta bolognese ateriaa, jota tuossa pakkauksessa on todellakin riittävästi. 😋

IMG_20230726_184751


IMG_20230726_215327-01


Illan mittaan Pitkäjärvelle leiriytyi useampi telttakunta, mutta saatiin kyllä olla ihan omassa rauhassa. Hiljaisuus alkoi hiipiä koko kansallispuiston ylle, vain muutamia luonnon tuottamia sulosointuja oli kuultavissa. 🥰 Oli niin rauhallista, että mekin siirryimme teltan puolelle ja asettelimme itsemme oikein mukavasti unten maille. 😴

Reissun loppu

Mikä kaunis aamu valkeni Pitkäjärven rannalla. Olipa huippu yö niin levollisesti nukkuu vain luonnon läheisyydessä. Jos sitä ei ole vielä kokenut, niin kannattaa seuraavan talven aikana käydä nukkumassa luonnossa. 🙂 Aamumme oli aika itseään toistava. Keittelimme siinä trangialla loistokahvit ja nautimme rauhassa aamupalaa (Tästä ei nyt sen enempää kuvia). 🤣 Loikoilimme vielä mukavasti teltassa ja siinä sitten pikku hiljaa aloimme laittamaan tavaroita kuljetusvalmiiksi. Alla kuva minun repustani, josta jo tavaramäärää oli vähentynyt mukavasti.

IMG_20230727_094030


Pieni matka kävellen autolle ja oli aika aloittaa kotimatka. 😍 On aina yhtä ihanaa käydä retkeilemässä, mutta on myös todella ihanaa palata kotiin. ❤️ Hei! Tässä alkaisi olla nyt reissun toinen osa ja viimeinen paketissa. Kiitän sinua suuresti, jos olit tämänkin osan matkassa mukana! 😘 Talvea kohden tässä hiljaa livutaan, joten odotankin jo innolla tulevia talviretkeilyjä. Nähdään seuraavien seikkailuiden parissa! 😉



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *