Pexin matkassa

BMW Helsinki Half Marathon

Viime vuoden (-22) elokuussa ilmoitin itseni elämäni ensimmäiselle puolimaratonille. Se oli kenties jonkinlainen käännekohta elämässäni ja nimen omaan juoksuharrastuksessani, joka oli jo pikku hiljaa nostanut taas päätään. 🙂 Elokuussa aloitin harjoittelun ihan ns. tosissani, mutta tiedostaen myös sen mikä oli oma lähtökohtani. Minun oli pidettävä kuitenkin paikat ehjänä. 🤪

52966503927_60138f414b_o~2
Photo by Pihla Sillanpää, Pihlan Oy



Olimme siis päättäneet vaimoni kanssa yhdessä, että osallistutaan puolimaratonille Helsingissä. Junaliput oli jo ostettu aiemmin, sekä hotellikin oli varattuna yhdeksi yöksi. Perjantaina 9.6.23, aamulla noin kello 10:30 meidän juna lähti Seinäjoelta kohti Helsinkiä.

Perillä aijoissa ja meillähän oli koko perjantai aikaa tutkia pääkaupunkiamme. Meidän suunnitelma oli, että haetaan kisatoimistolta kilpailunumerot, kassit ja paidat. Sen jälkeen suunnataan johonkin pikku kauppaan ja haetaan ilta / aamupalaa. Hotellia kohden tämän jälkeen ja ihan vain rentoutumaan. Päätettiin valmistautua aamuherätykseen ihan oikeasti. 😂

Kisatoimistolla käyty ja vähän paikkoja tutkittu.


Hotellista sen verran kerrottakoon, että oltiin ensimmäistä kertaa Yrjönkadun Omenassa. Homma toimi hienosti, sekä huone oli erittäin siisti kaikin puolin. Jätän tarkoituksella tästä nyt hotellikuvat pois, sillä nyt ei ole tarkoitus markkinoida sitä puolta lainkaan. 🤣(Vinkkinä: Ensi vuonna uudestaan)


Kisapäivä


Lauantai 10.6.23 koitti, se odotettu hetki. Herättiin jo viiden aikoihin syömään aamupalaa, sillä 8:15 oli jo startti. Pizza-aamupala toimi erittäin hyvin ja kunnolla vahvaa kahvia. 🤩 Aamu oli siis startannut loistavasti käyntiin. Olo oli virkeä ja energiaa täynnä. Siinä sitten valmistauduttiin aamupalan jälkeen ja heitettiin vielä kisavaatetusta päälle. Aurinko oli alkanut paahtamaan jo aika mukavasti. Shortsit ja t-paita oli loistava valinta minulle. 👍

Olin kotioloissa itsenäisesti juossut jo kolme kertaa puolimaraton matkaa. Tiesin siis, että selviän melko helpostikkin tuosta matkasta, jos kaikki askeleet vain ostuvat nappiin. 😂 En asettanut itselleni kilpailuun muuta tavoitetta, kuin että kolmessa tunnissa tulen maaliin ja saan kilpailumitalin. 😅 Todellisuudessa juoksu innosti kirimään vähän aikaakin umpeen, sillä fiilis kisassa oli aivan loistava.

Juomapisteet olivat tarkoin suunniteltu ja toimivat loistavasti niille asetetuilla paikoilla. Saihan sitä juomaa juotuakin, vaikka vauhdista pyrin senkin tekemään. Vähän kun kuppia rutisti niin sai sopivan kaatonokan. 😁 Reitti oli niin hyvin merkitty ja väkeä oli koko matkalla ohjaamassa liikennettä, että kilpailijoita. Ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta juosta “hukkaan”. 🤣 Ensikilpailijoille vinkiksi vain, että hyppää mukaan sillä tämä tapahtuma on aivan loistavasti suunniteltu. 😎

Tapahtumajärjestäjällä oli useampia valokuvaajia reitin varrella. Kaikki kuvat julkaistiin kisan jälkeen julkisiksi ja itsenikin bongasin sieltä ainakin kahdesta kuvasta. Laitan ne tähän nyt alle näkyviin. 👍

Minä siellä taka-alalla vielä hetken aikaa. 🙂Sijainti: Ehrenströmintie
Photo by Pihla Sillanpää, Pihlan Oy

Siinä sitä mennään! Sijainti: Töölönlahti
Photo by Pihla Sillanpää, Pihlan Oy


Kisa meni loistavasti! Lähdin kisaan 2:45 tavoiteaika jänisten takaa, mutta olinkin aliarvioinut menojalkani. Varmaankin noin viiden kilometrin jälkeen irtaannuin tuosta tavoiteajasta ja lähdin saavuttamaan seuraavaa “porukkaa”. Missään vaiheessa kilpailua ei tuntunut, että nyt en jaksa enään. Viimeisten kolmen kilometrien aikana päätin ottaa vielä loppukiriä. Huippufiilis, kun maaliviivan ylitti! Matkalla täytyy antaa kyllä peukut kaikille niille, jotka elivät noissa hetkissä mukana ja kannustivat kilpailijoita saavuttamaan seuraavan mutkan aina vain nopeammin. 😂 Kiitos kannustajille, kilpailijoille ja järjestäjille. Aivan loistavat loppueväät tarjottiin maalissa. 😍



Vaimoni Hanna ja minä maaliviivan ylittäneinä!😀

Ensimmäinen puolimaratoni oli 10.6.2023


Elämäni ensimmäinen virallinen puolimaratoni oli siis ohitse. Bruttoaikani oli 2:27:23 ja nettoaikani oli 2:21:50. Nämä ylittivät hurjimmatkin odotukseni, sillä olin varautunut juoksemaan siihen 2:37:00 aikaan. 😃 Olen siis todellakin tyytyväinen ensimmäiseen viralliseen puolimaraton aikaani, katsottiin sitten kumpaa aikaa tahansa. Nettoaika on siis laskettuna siitä hetkestä kun ylitin lähtöviivan ja päädyin maaliviivalle.

Helsinki!

Kiitos BONAQUA!



Helsingin reissu oli loistoreissu ja kaikki meni nappiin! 😆 Ensi vuonna juostaan taas puolimaraton, mutta eri kilpailussa. Kiitos, jos olit tämänkin matkan mukana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *