Pexin matkassa

Honkakylän fiilislenkki

Siinä ei paljon sunnuntaina 18.7.21 suunniteltu, kun päätin että nyt täällä käyn tekemässä uudelleen tuttavuutta. Olin pyörähtänyt vaimoni kanssa ennenkin Honkakylän tienoilla, mutta silloin olimme auton ja jalan liikenteessä. 🚙 Pakkasin reppuun tarvittavat retkivarusteet. Otin mukaan nyt myös Retki -merkkisen kaasukeittimen, sekä siihen sopivan kaasupullon. Tämä oli hyvä hetki päästä testaamaan sitä ensimmäisen kerran. Tuulikin oli sopivasti yltynyt vilvoittamaan pitkiä hellehetkiä. 😄

Suuntasin Tunturi läskipyöräni kohti Kyrkösjärven rantaa. Ai, että kun sairaalanmäen nousu tuntuikin jaloissa mukavasti. 😂 Pian huristelinkin jo kohti Pruukinrannan uimarantaa ja siitä eteen päin.

Tuuli oli vielä maltillinen järvelläkin. Takana kaunis Kyrkösjärvi. 😍


Matkani jatkui rantatörmää pitkin nauttien kauniista maisemista. Seuraavan parkkipaikan kohdalta ylitän tien 7036 ja siirryn ajamaan Soukonjoentielle, vanhalle tielle. Vanhaa tietä saa ajella rauhassa ja turvallisin mielin, sillä suurempi liikenne kulkee Jalasjärventiellä. 😀 Käännyn Honkakyläntielle ja painelen sitä tietä liki päähän saakka. Käännyn vasemmalla, ennen kuin saavutan Rengonharjun tien. Vasemmalla on parkkipaikka ja Honkamäen luontopolun aloituspaikka. 👍 Infotaulun lukaisu aivan ensimmäiseksi.

Alueelta löytyy kävelylenkkejä eri ikäisille. Luontopolun varressa on upea Frisbeegolf rata. Kannattaa käydä tutustumassa. 👍
Honkakylän laavu. Parkkipaikalta tähän laavulle on lyhyt matka, joten perheen pienimpienkin kanssa pääsee vierailulle mukavasti. 😃


Matka luontopolulla on nyt siis alkanut. 🥰 Tämä on aina yhtä rentouttavaa, kun ei ole kiire ja voi nauttia luonnosta aivan täysillä. Alueella on opaskylttejä ihan tarpeeksi hyvin, joten tuskin eksyt. Vieraaseen paikkaan kannattaa aina muutenkin yrittää tutustua etukäteen mm. karttojen avulla. Luontopolun kyltit ovat kunnossa.

Suunta siis kohti Sauralaksonmäen laavua.


Upea Honkaneva avautuu ja maisemat ovat kerrassaan hienot. 😍 Vaikka kauempana menee Törnävän / Seinäjoentie se ei haittaa lainkaan luonnon rauhaa. Rauha ei rikkoonnu autoista, eikä muistakaan äänistä. Ne mitkä ovat rikkoontuneet paikka paikoin pahoinkin on Honkanevan pitkospuut. Alueen pitkospuut ovat nyt paikoittain melko pahasti katkenneet ja saattavat aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Olethan siis tarkkana, jos liikut alueella. 😎

Kaunis Honkaneva!


Pitkospuut vievät läpi koko Honkanevan ja niitä pitkin oli vielä kevyt polkea pyörälläkin. Ei liian leveät, mutta ei liian kapeatkaan. 🤣 Tästä muutaman sadan metrin matka Sauralaksonmäen laavulle, jossa ajattelin vähän keittää kaakaota ja pari makkaraa huitaista naamariin. Fiilis oli odotetusti upea ja sielu nauttii kyllä näissä maisemissa. Nevan jälkeen maasto muuttuu taas hetkellisesti. Aivan upeaa maisemaa päästä ajelemaan rauhassa läskipyörällä.


Perille päästyäni Sauralaksonmäen laavulle purkasin hieman reppuani ja laitoin kaakaoveden lämpiämään. Juomakuppina toimi sitten samainen kattila, jolla myös myöhemmässä vaiheessa paistelin makkaratkin. 😆 Ei sitä nyt tarvinnut turhia kuppeja kantaa mukana.

Hyväkuntoinen laavu ja ympäristö on aina hienopaikka hetken huilata.
Hieman pienempikin kaasupatruuna olisi toiminut tälläisillä pienillä reissuilla.

Epämääräinen “lieju” kattilan pohjalla on aivan ihanaa lämmintä kaakaota. 😍 Huomaa: Kypärästä ei luovuta! 🤣


No niin, josko taukopaikalla -kuvat alkavat olemaan siinä. Nyt siis matka tästä vielä jatkuu, kunhan ukko on kerännyt kaikki romppeet takaisin reppuunsa. 😂 Tämä siis oli kaasukeittimen ensimmäinen testi ikinä ja jälkipuheet siitä… no, ei nyt ainakaan huono fiilis jäänyt sinänsä tästä kokoonpanosta. Retki -tuoteen kääntösiivekkeet ehkä hieman jumittivat käytön jälkeen, mutta täytyy palata siihen vielä ja tarkastaa niiden tilanne. Omilla retkillä vielä toimisi pienempi kaasupullo kesäretkillä ja ehdottomasti kaasupullon pidike täytyisi olla. Toimi se noinkin, mutta sai tarkkana olla kuitenkin. 😀 Tuulisuoja olisi ehdoton! Hyvä ja kevyt vaihtoehto pyöräretkille. Talvella ehdottomasti risukeitin matkassa mukana. 😁


Jätetään laavu ja muut upeat rakennukset taakse ja jatketaan matkaa kohti Tähtitornia. No, emme vieraile tornilla, mutta sivuamme sen, kun palaamme paluureitille. Sahanevalta löytyy valtavan pitkä suora, jota oli todella mukava päästellä isorenkaisella pyörällä tulemaan. Olihan sitä nyt kuitenkin pakko ainakin muutama kuva pysähtyä ottamaan. 😉

Lakka, hilla, suomuurain – mutta ei vielä valmis sellainen.

Siinä sitä Sahanevan suoraa riittää! 😂

Tähtitornin vierestä löytyy siis tälläinen kyltti. Siis minun suorani lopusta. 🤣


Palaankin Tähtitornintietä pitkin Honkakyläntielle ja aloitan kotimatkani samaa tietä, jota saavuin. Huh! Olipas taas upea matka ja elämys luonnossa. Hiljaisuus ympärillä ja vain sinä ja luonto. 🥰 Tein reissustani Jälki.fi palveluun kartan, jotta sinä pääsisit kokemaan kenties samat fiilikset kuin minä. Kartta on ladattavissa GPX tiedostona, jota tukee yleisimmät ohjelmistot, kuten Sport Tracker. Laitan tähän loppuun vielä linkin tuohon palveluun.


JÄLKI – Löydä parhaat pyöräilyreitit
Linkki: https://jalki.fi/

Suoralinkki tähän retkeen: (reitti omalla vastuulla)
https://jalki.fi/reitit/4773-kasperi-honkakyla

Vielä viimeinen kuvatus reissusta tähän alle. On siis aika kiittää sinua taas, jos heiluit tämänkin reissun parissa. Kiitos! 😎 On ollut niin suuri ilo päästä pyöräilemään ja jakamaan reissukuvia myös täälläkin. Suuret kiitokset kaikille, jotka vierailette sivustolla. Kaikkeen tekemiseen ei löydy minultakaan aina aikaa, mutta silloin kun fiilis ja aika kohtaa niin homma on uskomattoman hauskaa. Hyvää kesän jatkoa teille kaikille! Kohta taas nähdään! 🤩



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *