Lähellä
Reilu kaksi kuukautta sitten perheeseemme tuli uusi perheenjäsen. Luna koira on muuttanut päivätoimintaamme, sekä tuonut elämäämme upeita hetkiä. 💗 Lähimaastossa liikkuminen on meillä myös lisääntynyt huomattavasti. Läheltä on löytynyt ja ennen kaikkea läheltä osaa nykyään katsoa todella kauniita paikkoja. 🧐
Meille on myös sattunut sellainen onni, että asustamme paikalla, jonka ympäriltä löytyy kaunista metsämaisemaa vielä. Ydinkaupunkiin on kuitenkin matkaa reilu kolme kilometriä. Arkipäivien lomassa sitä osaa katsoa ja arvostaa luonnossa liikkumista aivan eri tavalla kuin nuorempana. 🌳

Näkökulma
Luonnossa kulkemalla sitä oppii kaikenlaista, vaikka aina ei sitä tule edes ajatelleeksikaan. Koska sinä viimeksi olet katsonut luontoa erilaisista näkökulmista? Puu näyttääkin yhtä’äkkiä hieman erilaiselta kun katsot sen juurelta ylös päin. Oletko makoillut kalliolla ja kuunnellut hiljaa luonnon kaunista elämää? 🐦 Tämän blogikirjoituksen kera haastan kaikkia tutustumaan lähiluontoon, sekä kuuntelemaan sen ihmeellisiä ääniä. Itse olen saanut aivan uudenlaisen näkökulman lähimaastoon.


Koiralla osuutta asiaan
Myönnetään, että ilman koiraa tuskin lähintä maastoa olisi näin tarkkaan tutkittukaan. Onneksi kuitenkin näin on tehty. En uskalla odottaakkaan mitä tuleva talvi tuo mukanaan. 😀 Paikkoja on kuljettu useampaan kertaan, mutta aina on tuntunut että löytyy uutta. Yllä kuva, joka herätti minut vasta nyt katsomaan tuotakin kohtaa toisella tavalla. 🤗

Järvellä
Aamu ja ilta ovat melkeinpä aina niin erilaisia. Väliin jää muutakin aikaa, joka kannattaa hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. 😂 Meillä täällä Seinäjoella on suhteellisen kaunis tekojärvi nimeltä Kyrkösjärvi. Alueella menee laaja luontopolku, jossa saa helposti päivän vietettyä vaikka makkaraa paistellen. 🌭
Rauhallinen ilta tarjoaa upeita äänielämyksiä myös järvellä. Kävimme eilen 25.7.2020 järven rannalla koiran kanssa tutkimassa ja kuuntelemassa elämän ihmeellisiä kuiskeita. 🌲 Olipa kerrassaan mahtavaa jälleen viettää pientä hetkeä nauttien hiljaisesta järvimaisemasta. ❤️


Lähde sinäkin lähimaastoon samoilemaan ja tutkimaan ihmeellistä maailmaa! ❤️