Pexin matkassa

Mykänristiä etsimässä


Sunnuntaina 27.10.2019 päätin lähteä vaimoni kanssa Ämmälänkylän metsätielle etsimään Mykänristiä. Joskus vuosia sitten olin paikalla käynyt, mutta siitä ei enään muistoissa paljoakaan ollut paikasta. Kartta kertoi myös, että paikalle oli rakennettu laavu. Mennään muutamien kuvien kera reitillä eteen päin kohti Mykänristinkalliota.

Kaunis metsälampi


Ensimmäinen pysähdyspaikka oli kuvan kaunis metsälampi. Lampea on ilmeisemmin kesällä käytetty uimapaikkana? Rannalla oleva koirien uittokieltokyltti vahvistaisi kenties tätä asiaa. Joka tapauksessa tämä kartan mukaan nimetön lampi oli erittäin kaunis. Lampi sijaitsee heti Laitavuoren jälkeen vasemmalla. (Palataan tulomatkalla myös Laitavuorelle – Laitavuori).

Reittimme suuntautui metsäpolkua pitkin kohti Vähä Kivivuorta, jossa sijaitsi vanha partiolaisten mökkirakennus.

Vähä Kivivuoren maisemat


Maastopyörilyreittiä pitkin suuntasimme askeleet kohti Mykänristinkalliota, joka johdattikin meidät sitten suoraan laavulle. Laavulla oli muitakin retkeilijöitä, joten jätin kuvaamisen siellä väliin ja keskityin kiehauttamaan retkikeittimellä meille päiväkahvit. Eväsleivät maistuivat erittäin hyvälle tuoreen kahvin kanssa. Kahvittelun jälkeen oli aika käydä katsomassa muistomerkkipaikka, mutta emme sitä valitettavasti koskaan löytäneet. Pienet kivenlohkareet olivat maassa, mutta mitään muuta emme reissullamme löytäneet. Alueen “haravoinnin” jälkeen oli aika aloittaa paluumatka.

Kävimme paluumatkalla vielä Laitavuorella katsomassa karttaan merkittyä jyrkännealuetta. Laitan tähän vielä pari kuvaa Laitavuorelta, joka oli ehdottomasti myös käynnin arvoinen paikka. Kalliolla oli upea “sammalpinnoite”, sekä maisemat kohdillaan.

Laitavuoren jyrkänteen reunalla
Kenties epävirallinen nuotiorinki?


Tästä oli hyvä suunnata reissun lopetukseen kauniin lumisateen saattelemana. Kokonaismatkaksi kertyi reilut 15km kuljettua matkaa kävellen. Olipas jälleen kerran upea päiväreissu Mykänristinkalliolle, vaikka emme muistomerkkiä löytäneetkään.

Tämä kruunasi reissun!


Takataskussa on muutamia jo käyneitä reissuja joista voisin kenties pientä tarinaakin tänne kirjoitella. Jääköön se nyt kuitenkin nähtäväksi, koska kerkeän seuraavan julkaisun kirjoittamaan. Palataan siis seuraavalla kerralla, mikä se nyt sitten onkaan. 😃 Kiitos, jos olit mukana lukemassa tätäkin tarinaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *