Pexin matkassa
Samoilua lähimaastossa
Samoilua lähimaastossa

Samoilua lähimaastossa

Lähellä Reilu kaksi kuukautta sitten perheeseemme tuli uusi perheenjäsen. Luna koira on muuttanut päivätoimintaamme, sekä tuonut elämäämme upeita hetkiä. 💗 Lähimaastossa liikkuminen on meillä myös lisääntynyt huomattavasti. Läheltä on löytynyt ja ennen kaikkea läheltä osaa nykyään katsoa todella kauniita paikkoja.…

Kauhanevan – Pohjankankaan kansallispuisto
Kauhanevan – Pohjankankaan kansallispuisto

Kauhanevan – Pohjankankaan kansallispuisto

Katikankanjoni & Salomaa Olemme päässeet ajassa tähän oikeaan hetkeen. Maanantaina 13.7.2020 suuntasimme auton kohti Kauhajokea. Meidän tarkoituksena oli vierailla ensimmäisen kerran Katikankanjonilla, lumoavalla metsäpolulla. Hieman vesisadetta oli luvattu, mutta olimme pakanneet kaikki tarvittavan sitä mukaan. Edellisenä iltana katsoin vielä kartalta,…

Autionmaan luontopolut
Autionmaan luontopolut

Autionmaan luontopolut

Tervetuloa luontopoluille! Aivan ensimmäisenä klikkaa itsellesi Kurikan sivuilta kartta Autionmaan luontopoluista. Linkki karttaan: https://kurikka.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/liikunta/luontopolut/autionmaan-luontopolut-paulapieksut/ Kartassa on merkittynä kaksi lähtöpistettä; Laitasaaren hiihtomaja, sekä Paulapieksujen mökki. Me valitsimme vaimoni kanssa lähtöpisteeksi hiihtomajan. Tarkat osoitteet näihin lähtöpisteisiin löydät kartasta. 🠅 Lähdimme tutkimaan aluetta…

Samuli Paulaharjun polulla
Samuli Paulaharjun polulla

Samuli Paulaharjun polulla

Samuli Paulaharju Kurikassa syntynyt 1875, 14 huhtikuuta. Ammattina kirjailija, kansakoulunopettaja, sekä valokuvaaja. Lisää Samulista voit lukea linkistä 🠟 Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Samuli_Paulaharju Samuli Paulaharjun polku Etsimme taas paikkaa, jossa voisimme kulkea hieman pidempää matkaa. Kurikan sivuilta löytyikin mukavan näköinen lenkki, joka on…

Tervetuloa Kuninkaanpolulle!
Tervetuloa Kuninkaanpolulle!

Tervetuloa Kuninkaanpolulle!

Kuninkaanpolku “Noin 10 km mittainen Kuninkaanpolku lähtee Soinin keskustasta Karstulan tien varrelta päättyen Vuorenmaan hiihtokeskuksen laelle. Polku myötäilee Kuninkaanjoen vartta. Sen varrella ja erityisesti Kuninkaanlaakson (noin 2 km lähtöportilta) alueella erilaiset rakennelmat ja opastetut taulut kertovat paikkakunnan historiasta, luonnosta ja…

Paalijärven luonto- ja patikointireitillä!
Paalijärven luonto- ja patikointireitillä!

Paalijärven luonto- ja patikointireitillä!

Seuraava reissu sijoittuu ajankohtana tämän vuoden huhtikuun alkuun. Maassa on vielä lunta ja reippaan kirpsakka sää siivittää tätäkin reissua. Olin tutkinut etukäteen hieman paikkaa ja selvittänyt mm. kartan avulla hieman reittiä jota kulkisimme. Meillä oli edessämme mahdollisuus kulkea reilun 20…

Mulkkujärven kierros
Mulkkujärven kierros

Mulkkujärven kierros

Alavus pitää sisällään erikoisnimisen järven, Mulkkujärven. Alue on joissain määrin ainakin lintuharrastajien suosiossa. Vierailu sijoittuu marraskuulle 2019. Mulkkujärven kierros on kokonaisuudessaan reippaat kuusi kilometriä pitkä, järven kiertävä reitti. 🌲 Vierailin alueella vaimoni kanssa hieman väärään aikaan, jolloin lintuelämää ei ollut…

Mykänristiä etsimässä
Mykänristiä etsimässä

Mykänristiä etsimässä

Sunnuntaina 27.10.2019 päätin lähteä vaimoni kanssa Ämmälänkylän metsätielle etsimään Mykänristiä. Joskus vuosia sitten olin paikalla käynyt, mutta siitä ei enään muistoissa paljoakaan ollut paikasta. Kartta kertoi myös, että paikalle oli rakennettu laavu. Mennään muutamien kuvien kera reitillä eteen päin kohti…